Ilmoittautuminen TVA Pori ry:n kursseille / peruutusehdot

Kaikille kursseillemme ilmoittautuminen on lähtökohtaisesti sitovaa. Tästä poikkeuksina ovat ainoastaan kurssit, joiden aikataulut eivät ole tiedossa ilmoittautumisvaiheessa. Näiden kurssien ilmoittautumisesta tulee sitova, kun aikataulut on ilmoitettu osallistujille ja osallistuja on kuitannut paikan vastaanotetuksi.

Jos omat aikataulusi muuttuvat oleellisesti kesken kurssin, etkä pääse enää omalle kurssillesi osallistumaan, kysy vaihtoa toiseen (vajaaseen) ryhmään joko kouluttajaltasi tai koulutusvastaavalta, tva.pori@tvapori.fi.

Koiran tai ohjaajan sairastumistapauksissa noudatamme samaa ohjetta kuin TOKO-kokeissa, eli kurssi voidaan peruuttaa koirakon osalta, jos

  • Ohjaaja on sairastunut tai loukkaantunut. Lääkärintodistus esitettävä.
  • Koira on sairastunut tai kuollut. Eläinlääkäritodistus esitettävä. 

Yllämainituissa tapauksissa kurssimaksu voidaan palauttaa käyttämättömien treenikertojen osalta siitä päivästä alkaen, kun kouluttajalle on ilmoitettu sairastumisesta / loukkaantumisesta / kuolemantapauksesta.

Narttukoirien juoksujen takia kurssipaikan peruutuksia ei oteta vastaan. Juoksuinen narttu voi osallistua hallilla pidettäviin treeneihin housut jalassa. Kouluttajan kanssa sovitaan, missä järjestyksessä ryhmässä treenataan, esim. treenaako juoksuinen narttu ryhmän viimeisenä. 

Ilmoitathan aina kouluttajallesi, mikäli et pääse treeneihin. Kaksi kertaa ilmoittamatta jäänyt poissaolo aiheuttaa kurssipaikan menetyksen. Tällöin paikka annetaan mahdollisesti kurssille jonottavalle koirakolle. 

Lisätietoja: 
Koulutusvastaava, tva.pori@tvapori.fi