Kouluttajat
TVA:lla on iso joukko taitavia kouluttajia eri lajeihin. Alla näet esittelyt kouluttajistamme sekä heidän yhteystietonsa. Mikäli olet itse kiinnostunut kouluttamaan TVA:lla, ota yhteyttä hallitukseen.
Maarit Elonen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Rally-toko ja Perusteet
Yhteystiedot: 0405158058 / ma.elonen@outlook.com
Hei
Olen Maarit Elonen, 45-v porilainen koiraharrastaja. Itselläni on tällä hetkellä 3 englanninspringerspanielia joista 6v Elmon kanssa harrastetaan tavoitteellisesti rallytokoa josta Elmolla on rtk1 ja rtk2 koulutustunnukset. Tokokokeeseen ei olla vielä päästy. Kotona on 3v Hugo ja 2v Tami joiden kanssa ollaan vasta alkumetreille osaltaan covid19-pandemiasta johtuen.
Elmolla on myös suomen jäljestämisvalion arvo ja muutaman maan näyttelyvalio, Tami on saanut mejässä avo1 x2 tuloksen ja voi2x2 tuloksen ja tänä vuonna yritetään ykkösiä.
Kouluttajana olen reilu koiralle ja aavistuksen vaativa ohjaajalle 😉😉 Tunneilla keskitytään liikkeiden sujuvuuden lisäksi koirakon yhteistyöhön jotta treeneissä olisi kivaa molemmilla , ohjaajalla ja koiralla. Tervetuloa mun kursseille , kaikkea kivaa luvassa!

Ulla-Maija Heino
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: 0405309982 / ullamaijaheino@gmail.com
Olen Ulla-Maija Heino. Koirat ovat olleet elämässäni koko aikuisikäni ja olen harrastanut vuosien varrella eri lajeja. Tällä hetkellä Rally-toko on ykkösjuttu meille. Harrastuskaverini on kiharakarvainen noutaja, jonka kanssa kisaamme tällä hetkellä Rallyn MES-luokassa.
Koirat ovat tuoneet elämääni paljon iloa ja unohtumattomia hetkiä. Olen oppinut, että yhteistyö ja hauskanpito ovat parasta, mitä koiran kanssa harrastaminen tarjoaa.
Kouluttajana haluan tarjota rennon ja innostavan ympäristön.

Jenni Huuhka
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: huuhka.jenni@gmail.com
Olen Jenni, kolmekymppinen koiraharrastaja Porista. Edellisen koiran kanssa tuli aloiteltua koiraharrastusmaailmassa vuonna 2012 ja opeteltua koirankoulutusta eri lajien parissa kokeillen. Tällä hetkellä perheenjäsenenä ja harrastuskaverina on kiharakarvainen noutaja Lempo. Nyt tavoitteet ovat lähinnä tokossa ja rally-tokossa ja niissä onkin kilpailutaival aloitettu mukavasti. Innokkaina olemme kokeilleet muitakin lajeja ja tehneet monenlaisia juttuja yhdessä.
Kouluttajana pidän tärkeimpinä asioina hyviä ja huolella tehtyjä pohjataitoja sekä yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä. Tykkään ajatella asioita koirien näkökulmasta ja ymmärtää niiden erilaisia tapoja motivoitua ja oppia

Anne Ilomäki
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: anne.k.ilomaki@gmail.com
Hei
Olen viiskymppinen porilainen toisella kierroksella oleva koiraharrastaja. Ensimmäisen koirani labradorinnoutaja Jäppisen kanssa harrastin palveluskoirapuolella (hakuvalio), tottelevaisuutta (voi) ja vähäsen agilityä 90-luvulla. Nythän kaikki on ihan toisin kuin silloin – varsinkin agilityssä.
Nykyisen koirani 4-vuotiaan kääpiösnautseri Pepin kanssa aloitimme harrastamisen TVA:lla vuoden 2019 alussa. Eniten innostuimme molemmat agilitystä, jossa kisaamme tällä hetkellä 2-luokassa.
Kouluttajana Tva:lla olen uusi. Kouluttajana minusta on tärkeää yhdessä tekeminen, yhteistyö koiran kanssa ja positiivisuus – harrastuksessa molemmilla pitää olla kivaa!

Jonna Jalonen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 044 04232 32 / jalonen.jonna@dnainternet.net
Olen päälle nelikymppinen, energinen TOKO:n tehotreenaaja Porista. Tällä hetkellä rinnalla kulkee musta snautseripoika Pate. Paten kanssa on kokeiltu myös palveluskoiralajeja ja agilityä, mutta tällä hetkellä pääpaino on TOKO:ssa. Tavoitteet on asetettu korkealle ja niitä kohden kovalla innolla mennään.
Kouluttajana haluan tukea koiran ja ohjaajan välistä aktiivisuutta, koska mielestäni se on koulutuksen kivijalka, jonka päälle rakentuu kaikki muu.

Saara Kemppi
Suoritetut pätevyydet: AVA1
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: sakemppi@gmail.com
Olen ”reilu” kolmekymppinen pikkuhiljaa porilaistuva koiraharrastaja. Kotoa löytyy yorkshirenterrierit Risto (2012) ja Reino (2016), sekä uutena tulokkaana kääpiövillakoira Raimo (2020).
Agility aloitettiin Riston kanssa pentukurssilla ja vaikka paikkakunnan vaihdos teki tauon harrastukseen, 2014 löysimme agilityn uudestaan ja 2016 korkattiin viralliset kilpailut. Risto ja Reino kisaavat molemmat kolmosluokassa ja ovat voittaneet kultaa Satakunnan pikkuminien piirinmestaruusjoukkuekisassa vuosina 2018 & 2019. Reino sijoittui 2020 yksilökisassa pronssille ja saavutti myös agilityvalioon vaadittavat tulokset. 2021 Reinosta tuli myös hyppyvalio ja hän sijoittui halli-SM kisoissa sijalle 9.
Olen suorittanut agilityn apuvalmentajan AVA1 koulutuksen ja työn alla on agilityvalmentajan AVA2 koulutus. Agilitya olen kouluttanut vuodesta 2018, TVAlla tosin suht uutena kasvona. Haen jatkuvasti oppia omaan tekemiseeni huippukouluttajilta. Reinon kanssa meidät valittiin mm Sagin topteamiin vuonna 2020.
Kouluttajana olen tarkka, mutta kannustava. Mielestäni tärkeintä on olla koiralle reilu ja kaikkein parasta onkin nähdä koulutettavan tekevän agilityä hymyssä suin, kun koirakon yhteistyö sujuu.

Jaana Koivumäki
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: 0407721499 / lappjuscan@gmail.com
Hei!
Olen päälle 50v koiraharrastaja Ulvilasta ja kasvatan myös pienimuotoisesti Suomenlapinkoiria. Ensimmäisen oman koiran hankein perheeseemme vuonna 2015 ja se oli Amerikanakita. Ei ihan helppo rotu harrastella, mutta ihana perhekoira. Sen myötä hurahdettiin tyttären kanssa agilityyn ja piti hankkia sopivampi rotu. Oltiin jo ihastuttu lappalaiseen joten ensimmäinen sitä rotua tuli taloon vuonna 2007. Ronjan kanssa aloitettiin agin lisäksi myös toko ja edettiin kokeisiin saakka sekä saatiin TK1. Ronja sai myös kolme pentuetta ja siitä lähtikin kasvatustyö ja harrastaminen kunnolla vauhtiin. Sen jälkeen koiria on tullut viisi lisää ja nyt on neljä, kun Ronja lähti tähdeksi taivaalle. Pentueita on kaiken kaikkiaan ollut nyt kymmenen.
Kaikkien koirieni kanssa harrastellaan tokoa ja Rally-tokoa sekä nuorinta lukuunottamatta kisataan molemmissa lajeissa. Plakkarissa on TK1, TK 2, RTK1,RTK2 sekä kolme koiraa suorittanut BH-kokeen. Näyttelyissä myös käydään, nykyään vaan harvemmin, kun toiset harrastukset ovat etusijalla ja kaikkea ei ehdi. Ollaan kokeiltu myös hakua, jälkeä, paimennusta ja nuorimman kanssa hurahdettu noseworkiin. Pentueet hidastavat kouluttamista ja treenaamista ja siksi kokeisiin saakka eteneminen on hidasta. Astun vuoden 2021 alusta ensimmäistä kertaa kouluttajan rooliin ja mielenkiinnolla odotan uutta aluevaltausta. Yritän kouluttajana olla tasapuolinen, tsemppaava ja luoda iloisen tekemisen ilmapiirin. Koulutan rally-tokon alo-kurssia.

Eevamari Koskinen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Perusteet
Yhteystiedot: 050 304 9919 / eevamari@gmail.com
Olen Eevamari, kasarivuosien lapsi (vm ´80) ja koiraharrastaja Porista. TVA:lle tassuttelimme ensimmäisen kerran vuonna 2018 yhdessä vilkkaan ja kultaisen noutajapennun kanssa. Tuolloin meidät otti lämmöllä ja ymmärryksellä vastaan eskarikouluttaja-Anne ja sitä hyömyä meistä tuli TVA Porin:n harrastajia.
Nyt perheen kanssa kursseille suuntaavat sekä kultainennoutaja Vilja että pikkusiskonsa working kelpie Becca. Viljan kanssa ihmettelemme pääosin tokon saloja ja Becca ja isi ihastelevat yhdessä agilityn alkeita. Molempien koirien kanssa harrastetaan päälajina PEKOa ja totuttaudutaan hiljalleen kokeiden ja kisailujen maailmaan.

Heidi Koskinen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: heikoskine@gmail.com
Olen Heidi, porilainen koiraharrastaja. Ensimmäisen oman koirani, cairnterrieri Fanin, hankin vuonna 2009. 2011 joukkoon liittyi cairnterrieri Lyyti. Terrierien kanssa tutustuin ensimmäisen kerran agilityyn. Sittemmin perhe on kasvanut kolmella bordercolliella, joista vanhin (Salli) on terveyssyistä jo eläkkeellä. Keskimmäisen, Elsan, kanssa treenaan ja kisaan aktiivisesti agilityssä. Nuorimpana kotoa löytyy juuri perheeseen muuttanut Ulla, joka opettelee koiran elämää ja arkitaitoja. Tulevaisuudessa Ulla toivottavasti nähdään myös agilitykentillä.
Kouluttajana olen kannustava ja positiivinen. Agilityn pitäisi olla hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa, olivat tavoitteet sitten mitkä tahansa. Haluan kannustaa koulutettavia haastamaan itseään.

Nelli Saari
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: 0451280849 / saari.nelli@gmail.com
Moikka! Olen parikymppinen koiraharrastaja Porista. Koiraharrastus tuli kuvioihin, kun v. 2021 australianpaimenkoira Tosca asteli taloon ja harrastus veikin sitten heti mukanaan täysin. Tällä hetkellä kotona löytyy aussiet Tosca & Metka. Metka asteli taloon v. 2022 eli menoa ja meininkiä kotoa löytyy! Toscan kanssa ollaan tehty tokoa, rally-tokoa sekä käyty näyttelyissä. Kisaura ollaan myös rally-tokossa aloiteltu. Metkan kanssa tulevaisuuden suunnitelmat ovat harrastuspuolella tokossa sekä rally-tokossa.
Kouluttajana pyrin olemaan kannustava sekä haluan pystyä tarjoamaan onnistumisia koirakoille.

Janette Salmenoja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: janette.salmenoja@gmail.com
Moikka,
Oon 29v alunperin Turkulainen, mutta nykyään Noormarkkulainen koiraharrastaja.
Koirakokemusta löytyy niin puolustusvoimien koirista kuin omista.
Ensimmäinen koira tuli minulle v.2009, joka oli bordercollie narttu Cara. Nykyään kotona asustaa bordercollie narttu Zipi (s.2019) sekä bordercollie uros Oni (s.2021).
Harrastuksissa päälajina on agility ja toko. Muita lajeja on rally-toko, nosework sekä pk-viesti.
Koulutan ammatikseni ihmisiä, joten se on jo hyvinkin tuttua. Koirien kouluttamisesta kokemusta yli 13v ajalta.
Kouluttajana olen kannustava ja keskityn jokaiseen yksilönä. Minulle on tärkeää, että niin omani kuin valmennettavien treenit loppuvat aina johonkin onnistumiseen.

Terhi Stenroos
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: tepa2508@hotmail.com

Marjukka Teponoja
Suoritetut pätevyydet: Liikkeenohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Muu ja PK ja Rally-toko
Yhteystiedot: 0400110071 / marjukka.teponoja@gmail.com
Olen porilainen koiraharrastaja. Tällä hetkellä kotona asuu kolme australianpaimenkoiraa sekä yksi metsästyslinjainen labradorinnoutaja. Aktiiviharrastusta on takana 19 vuotta ja eri lajeja on tullut kokeiltua matkan varrella.
Ehdoton lempilapseni on toko ja tokon lisäksi tällä hetkellä kisaan myös pk-haussa ja satunnaisesti rally-tokossa. Olen myös mukana lasten kisoissa ja kokeissa agilityssä sekä noutajien rodunomaisissa lajeissa sekä mejässä. Kolme koiraa olen kouluttanut FI ETVA:ksi (kuten tämä uusi tottelevaisuusvalion titteli kuuluu) ja varovainen toive on, että kuluvan vuoden lopussa minulla on neljäs valio tokosta.
Kouluttajana ja ohjaajana olen tottunut erilaisiin koiriin ja yritän ajatella suoritettavat tehtävät aina koiran näkökannalta. Toivon, että pitkähkö harrastusura on antanut paljon jaettavaksi muillekin.

Veera Tiilikainen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: veera.tiilikainen96@gmail.com
Olen reilu parikymppinen koiraharrastaja Ulvilasta. Terriereitä on ollut talossa vuodesta 2005 alkaen, mutta todellinen hurahtaminen koiraharrastuksiin tapahtui nykyisen koirani myötä. Samaan innostukseen opiskelin koirahierojaksi oman harrastuskoiran hyvinvoinnin tueksi ja teen hierontoja myös yrittäjänä.
Harrastuskaverina on tällä hetkellä jackrusselinterrieri Halla ja ykköslajina rally-toko. Kisataan tällä hetkellä voittajaluokassa ja tavoitteena on kehittyä lajissa niin pitkälle kun rahkeet yhdessä riittävät. Rallyn lisäksi ollaan tutustuttu yhdessä agilityyn, tokoon, doboon ja näyttelyihin.
Koulutan TVAlla rally-tokon alokas- ja avoimen luokan kursseja.
Kouluttajana haluan kannustaa huolelliseen tekemiseen yhdessä koiran kanssa. Harrastamisen tulisi ollaan hauskaa sekä koiran että ohjaajan mielestä!

Minna Visuri
Koulutettavat lajit/kurssityypit: PK
Yhteystiedot: 050 0835291 / minna.visuri73@gmail.com
Heippa
Olen ulvilassa asuva koiraharrastaja ja aika intohimoinen ja täysin hurahtanu siihen. Kotona tällä hetkellä asustaa kolme koira poikaa, Rocky 9v käyttölinjanen lapukka, jonka kanssa kisannut HK2, TK1, MEJÄ1 ja jos tänä kesä päästäisiin korkkaamaan erikoisjälki.
Aatu saksanpaimenkoira 6v. IFH1, MEJÄ1,FH 1 Ja 2
Nuorin Redi poika 2v. Saksanpaimenkoira, BH ja muutama toko kisa käytynä, päälajina on suojelu, mutta siinä sivussa hakua ja tietty erikoisjälkee, mikä onkin mun mielilajini.
Eli pk-lajit lähellä sydäntä. Tässä vuosien saatossa olen oppinut miten tärkeää on koiran ja ohjaajan suhde, hyvä suhde kantaa tosi pitkälle sitä haluaisin tuoda koulutuksissa koirakoille.
Kouluttajana olen aika noviisi vielä, mutta innokas oppimaan ja jakamaan oppimaani muille. Ja aina treeneissä hymyssä suin, ohjaaja ja koira

Anne Ruohola
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: anne@ruohola.org
Olen Anne, reilu kolmekymppinen koiraharrastelija Noormarkusta. Elämääni ovat vuodesta 1988 kuuluneet englanninspringerspanielit. Tällä hetkellä kotoa löytyy Aapo 9v ja Lippa 1,5v.
Agilityn olen aloittanut ensimmäisen kerran spanielini Pepsin kanssa vuonna 2005, mutta harrastus jäi n. vuoden mittaiseksi. Laji oli ehtinyt muuttua paljon, kun aloitin uudelleen Aapon kanssa muutamia vuosia sitten. En ole kisaajaihminen mutta kolmosluokan radat sujuvat Aapon kanssa. Lipan kanssa vasta aloitellaan agilitya, vielä toistaiseksi Lipan päälajit ovat ollut metsästysjutuissa.
Agilityn kuuluu mielestäni olla molempien mielestä kivaa yhdessä tekemistä, yhdessä oivaltamista ja erityisesti yhteistä hauskanpitoa. Alkeiden opettelu koiran kanssa on erityisen mukavaa, kun molemmat sekä ohjaaja että koira oivaltavat uuden oppimisen hauskuuden.

Emma Koskela
Suoritetut pätevyydet: Arkitottelevaisuuskoulutusohjaaja, tottelevaisuuskoe koetoimitsija
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Perusteet ja Rally-toko
Yhteystiedot: 0504317669 / emma.koskela96@gmail.com
Olen aloittanut aktiivisen harrastamisen vuonna 2016 ensimmäisen oman koirani myötä. Harrastuskaverina minulla on sekarotuinen Ansa sekä mudi Miina. Molempien kanssa lajimme on pääasiassa rally-toko, jossa olemme saavuttanut Ansan kanssa koulutustunnuksen RTK4 ja Miinan kanssa RTK2. Pyrin jatkuvasti käymään erilaisissa koulutuksissa ja kehittämään itseäni kouluttajana. Omassa treenaamisessa ja kilpailemisessa keskityn hyvään mielentilaan sekä rentoon suorittamiseen, tekniikkaa unohtamatta.
Muihin lajeihin olen aktiivisesti tutustunut, enimmäkseen sivustakatsojana.
Kouluttajana pyrin olemaan kannustava ja löytämään jokaiselle oikean tavan iloiseen yhdessä tekemiseen. Olen myös tarkka koiran ohjaamisesta, sen selkeydestä ja rauhallisuudesta.
Minut saattaa tavata hallilla monessa roolissa, kouluttajana, talkoolaisena sekä hallituslaisena

Marianne Helander
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: helander.marianne@gmail.com
Olen harrastanut aktiivisesti agilitya beaglen ja kahden käyttölinjaisen cockerspanielin kanssa vuodesta 2008. Beagleuros Iippon kanssa osallistuimme ensimmäisen kerran agilitykisoihin vuonna 2010 ja siitä asti olen aktiivisesti kisannut koirieni kanssa. Olemme osallistuneet cockerspanieli Nettan kanssa vuodesta 2016 vuosittain SM-kisoihin ja kahdesti olemme päässeet MM-karsintoihin. Vuoden 2021 SM-kisoissa olimme SM-7! Netta on myös AVA-arvon saavuttanut. Cockeri Lilin kanssa kisaamme tällä hetkellä kolmosluokassa.
Olen kouluttanut muutamia vuosia eritasoisia ja erilaisia koirakoita. Olen myös itse kouluttautunut aktiivisesti monenlaisilla kouluttajilla. Kouluttajana osaan ottaa huomioon erilaiset koirakot ja löydän eritasoisille koirille heille sopivia harjoituksia.

Rita Liikaluoma
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko

Jaana Koivisto
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: 0445495437 / Jaana.koivisto@suomi24.fi
Olen Ulvilassa asuva aktiivinen koiraharrastaja, TVA: han olen kuulunut jo muutamia vuosia. Ensimmäisen koirani karkeakarvaisen mäyräkoirani hankin 2009 vuonna, nykyään Viljami nauttii ansaitusti urheilijan eläkettä. Viljamin kanssa olen saavuttanut FI JVA- arvon, TK1, RTK1, RTK2, RTK3 ja agilityssä kilpailimme pikkumini 3 luokassa. Viljami on myös kerran kisannut Toko SM kisoissa, Agility SM kisoissa joukkueessa sekä muutamia kertoja agility piirimestaruus joukkueessa.
Tämän hetkinen harrastuskaverini vuonna 2016 syntynyt karkeakarvainen mäyräkoira Valde. Valde on harrastuskaverina tarkka, herkän luonteen omaava, pieni suuri kiituri. Valden kanssa olen saavuttanut tähän mennessä TK1, RTK1, RTK2, FI AVA- arvon ja Agilityssä kilpailemme pikkumini 3 luokassa. Valde on kisannut myös agility piirimestaruus joukkueessa muutamia kertoja. Päälajiksi meille on muodostunut agility, unohtamatta kuitenkaan Rally- tokoa sekä Tokoa.
Koulutan tällä hetkellä agilityn alkeita, palkitsevinta on nähdä koulutettavien koirakoiden kehittyvän sekä yhteistyön vahvistuvan. Kouluttajana olen positiivinen ja kannustava, harrastamisen pitää olla kivaa huomioiden jokaisen koirakon omantasoiset tavoitteet.

Marjaana Nylund
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 040 744 2582 / marjaana.rosenberg86@gmail.com
Olen Noormarkusta oleva koirien kanssa ikäni touhunnut nainen. Kotona meillä oli pk-collie, mutta tämän kuoltua, kotona ei ollut enää koiria, niin ulkoilutin kaikki naapurin koirat.
Tällä hetkellä laumassamme on kaksi valkoistapaimenkoiraa Aatu ja Tara ja saksanpaimenkoira Elli. Aatun kanssa aloitimme yli 9 vuotta sitten TVA:lla, mutta emme koskaan kisanneet. Taran kanssa olemme saavuttaneet TK1 ja nyt tavoitteena AVOn starttaaminen ensi syksynä, sekä olemme suorittaneet BH-kokeen. Sitten on Elli, nuorimmainen saksanpaimenkoira. Ellin kanssa tutustumme eri lajeihin, joten tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä täysin auki.
Kouluttajana TVA:lla olen ollut kolmisen vuotta, sekä lisäksi vedän kursseja Noormarkun koiraharrastajilla, jonka hallitukseen myös kuulun. Kouluttajana toivon, että treenaaminen on kivaa ja tärkeää on koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö.

Emmi-Lotta Pirhonen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Perusteet ja Rally-toko
Moikka, olen nuori, porilainen koiraharrastaja. Koirat ovat kuuluneet elämääni heti syntymästäni lähtien. Kuitenkin ensimmäisen oma koirani muutti meille helmikuussa 2012. Silloin ala-asteikäisenä haaverotu oli elokuvista tuttu chihuahua. Samaisena kesänä aloitin pentukoulun Iineksen kanssa, ja siitä lähtien olemme yhdessä treenailleet. Alkuvuosina meidän päälajimme oli agility, mutta se on vaihtunut tokoon ja rally-tokoon. Tokossa kisaamme avoimessa ja rally-tokossa mestariluokassa.
Kotoa löytyy tällä hetkellä neljä koiraa; berninpaimenkoira ”Hessu” sekä chihuahuat ”Iines”, ”Mymmeli” ja ”Tuutikki”. Hessulla on plakkarissa TK1, RTK1, RTK2, RTK3, RTK4 sekä BH. Mymmeli vasta aloittelee uraansa, jonka pääpaino tulee olemaan agilityssä sekä tokossa. Rally-toko-kisoissa piipahdettiin syksyllä ja saatiin RTK1. Tuutikki on vasta viiden kuukauden, joten treenailemme vasta ihan perusjuttuja. Lisäksi harrastan koiranäyttelyitä ja aiemmin olen harrastanut myös junior handleria.
Vuonna 2018 kuuluin Kennelliiton Nuorten Tokonuoriin ja vuonna 2019 Kennelliiton Nuorten rally-tokonuoriin.
Kouluttajana pyrin olemaan kannustava sekä tasapuolinen jokaista koirakkoa kohtaan. Otan myös asiat monipuolisesti huomioon.

Mari Kaari
Suoritetut pätevyydet: arkitottelevaisuuskoulutusohjaaja, liikkeenohjaaja, tokon ja rally-tokon koetoimitsija
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 040 758 8339 / marij.kaari@gmail.com
Ensimmäinen berninpaimenkoira marssi talouteemme vuonna 2004. Siitä lukien on perheeseen kuulunut yhdestä kolmeen koiraa, tällä hetkellä nelijalkaisia löytyy yksi ja rotukin on bernistä vaihtunut toiseen sveitsiläiseen eli entlebuchinpaimenkoiraan.
Kisauraa on itsellä takana tokossa sekä rally-tokossa. Lisäksi on tullut treenattua myös pk-hakua sekä agilityä. Noppa-buchin tavoitteet painottuvat PK-lajeihin, ehkäpä vähän mukaan vielä rallya ja vepeäkin.
TVA:lla touhuan jokusessakin roolissa. Muhun voi törmätä kouluttajana, tokon ja rally-tokon koetoimitsijana, tokon liikkeenohjaajana, hallituslaisena sekä rahastonhoitajana.

Jonna Korell
Suoritetut pätevyydet: Liikkeenohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 040 731 8188 / jonna.korell@gmail.com
Ensimmäinen koira tuli taloon vuonna 2009 ja siitä se ajatus sitten lähti. Jotenkin ihmeellisesti sain sen toko valioksi kolmen vuoden ikäisenä ja luulin koiran kouluttamisen olevan helppoa. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että mulla oli vaan käsissä älyttömän hyvä ja mun virheet korjaava koira.
Nykyään talossa asustaa pari bc urosta lisää ja niiden kanssa olen saanut kokea haastavuuden ja samalla treenaamisen hienouden. Kouluttajana ajattelen asiat koiran näkökulmasta ja pistän omistajat itse miettimään mistä mikäkin johtuu, vain näin voi kehittyä ja oppia tuntemaan oman koiransa. Jokainen koira opettaa omistajalleen tärkeitä taitoja. Oppia ymmärtämään ja lukemaan koiraa. Se on se tärkein taito. Koirat eivät valitse lajeja vaan me omistajat, joten meidän vastuullamme on tehdä treenaamisesta koiralle hauskaa ja mielekästä.

Juha Juhala
Suoritetut pätevyydet: Liikkeenohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: jjuhala64@gmail.com
Hei, Olen aktiivinen, vuonna 1964 syntynyt koiraharrastaja Porista. Harrastuskaverinani häärii innokkaat ärrierit Romy ja Hani. Lajeinamme on rally-toko, toko ja Hanin kanssa olemme lähteneet myös koiratanssin pyörteisiin.
TVA:lla minut löytää kouluttamasta Äijätokoa, Tokoa sekä mahdollisesti koiratanssia (HTM) kesäisin. Kisailen ja touhuan seuran tapahtumissa mm. liikkurina.

Fanni Laine
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Perusteet
Yhteystiedot: 0505819998 / laineen.fanni@gmail.com

Heli Ruusujoki
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility
Yhteystiedot: heli.ruusujoki@hotmail.fi
Harrastan itse aktiivisesti agilityä sekä omatoimisesti rally-tokoa. Agilityn pariin ajauduin sekarotuisen koirani kanssa noin 6 vuotta sitten, kun aralle koiralle ongelmakoira kouluttaja suositteli agilityä. Laumaan kuuluu tällä hetkellä sekarotuinen seniori sekä kaksi cockeria.
Kouluttajana keskityn positiiviseen vahvistamiseen sekä koiran motivaation kautta tekemiseen.

Heini Marmela
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 044 284 2778 / heini.marmela@gmail.com
Olen päälle 30-vuotias koiraharrastaja Porista. Koirien kanssa on tullut talsittua elämää vuodesta -93 asti. Tällä hetkellä kotoa löytyy kolme ranskanbulldoggia. Tokoilun aloitin vuonna 2012 edesmenneen ranskanbulldoggi Nanin kanssa TVA:n riveissä. Toko vei nopeasti mukanaan, mutta totesin, ettei Nanin motivaatio riittänyt eskaria pidemmälle.
Tällä hetkellä olen vanhimman koirani Kiran kanssa kisannut TOKO:ssa TK1 arvoisesti ja saimme edustaa TVA:ta vuoden 2019 TokoSM-kisojen joukkuekisassa.
TVA:lla aloitin kouluttamisen 2015 syksyllä. Tällä hetkellä koulutan ALO/AVO kursseja. Kouluttajana pyrin ottamaan huomioon jokaisen koirakon omana itsenään. Kaikkiin ongelmiin en tiedä vastausta heti, mutta otan niistä kyllä selvää seuraavaksi kerraksi. Kursseillani ei tehdä töitä hampaat irvessä, vaan kaikilla pitää olla hauskaa. Mutta koiran tulee myös tehdä työnsä osaamistaitonsa mukaan, kun siltä sitä pyydetään.

Marika Johansson
Suoritetut pätevyydet: arkitottelevaisuuskoulutusohjaaja, rally-toko koulutusohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: 040 962 8069 / marikaj.hansson@gmail.com
Koirat ovat aina kuuluneet elämääni. Ensimmäisen oma koirani sain vuonna 1999, mutta vuoteen 2016 asti meillä harrastettiin vain satunnaisesti näyttelyitä ja hieman tutustuttiin eri harrastuslajeihin. Nykyään kotoa löytyy kolme mudia ja kolme schipperkeä.
Harrastuslajeina meidän laumassa on pääasiassa rally-toko, toko ja ollaan me vähän aksailtu schipperke Bertan kanssa. Mudi Äpylin kanssa olemme kisailleet tokossa avoimeen ja rally-tokossa valioksi asti (FI RTVA). Schipperke Berttalta löytyy tokon alokkaasta ykköstulos ja osallistumisoikeus rally-tokon voittajaluokkaan. Aksassa Bertta ehti saavuttaa ainoana kisavuonna piirinmestaruus joukkuehopeaa ja yhden LUVA:n. Nuorin mudeistani, Jouko taas kisaa rally-tokon mestariluokassa (RTK4) ja tokossa plakkarissa on TK1. Joukon kanssa olemme myös harjoitelleen koiratanssia, mutta kisaaminen lajissa ei vielä ole ajankohtaista. Vanhin mudini Kaiku ja schipperke Laila ovat pääasiassa kotikoirana. Kaikun kanssa käydään välillä opettelemassa rally-tokoa, hieman noseworkkiä ja Kaiku on myös osallistunut vesipelastuskurssille. Kaikki mudit ovat harrastaneet myös hieman PK hakua. Lauman vahvuuteen liittyi kesällä -23 schipperke Salli, jonka kanssa olemme aloittaneet tavoitteellisen harrastamisen rally-tokossa ja myöhemmin toivottavasti myös tokossa.
TVA:lla koulutan pääasiassa rally-tokoa, joko valmennusryhmää tai ylempien kursseja. Touhuan innokkaasti myös seuran tapahtumissa. Kouluttajana pyrin olemaan iloinen ja kannustava, mutta kuitenkin koulutettavia eteenpäin vievä. Pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni ja vuonna 2020 kuuluimme Äpylin kanssa Rally-toko yhdistyksen valmennusrenkaaseen. Rakastan haastaa itseäni ja muita eri maiden rally-tokotehtävillä, enkä halua kangistua kaavoihin.

Johanna Saarni
Suoritetut pätevyydet: Toko-koulutusohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko ja Muu
Yhteystiedot: 0405958848 / Johanna.lehto90@gmail.com
Ensimmäinen koirani asteli perheeseeni vuonna 2009. Kultainennoutaja Nalan piti tulla vain lenkkikaveriksi, mutta TVA:n eskarissa saimme kehuja ja kannustusta niin paljon, että päätin ilmoittaa sen tokokurssille ja sille tielle jäimme. Nalan kanssa edettiin luokka kerrallaan ja lopulta saavutimme myös FI TVA -arvon. Nala johdatteli minut muidenkin koiraharrastusten pariin (NOME, Vepe, PK-haku, näyttelyt yms). Valitettavasti Nala lähti paremmille metsästysmaille vain 7,5 vuoden iässä. Tällä hetkellä kotona on 7-vuotias kultainennoutaja Kiara, joka on saavuttanut FI TVA ja FI VPVA -arvot sekä Kiaran vuoden ikäinen pentu Tiifu. Kiaran kanssa harrastan tokon ja vepen lisäksi myös rodunomaisia lajeja ja metsästystä sekä satunnaisesti pk-hakua ja agilitya. Tiifun kanssa harrastusmaailmaan siirtyminen on juuri käsillä ja lajit ovat varmasti hyvin vastaavat kuin äidillään.
Tokoa olen kouluttanut vuodesta 2011 lähtien. Olen suorittanut tokokoulutusohjaajakurssin. Pidän tokossa erityisesti kisaavien tai kisaavaan tähtäävien koirien kouluttamisesta ja tietynlaisesta pilkun viilaamisesta hyvässä hengessä. Kuitenkin tärkeintä minulle on koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö ja ilon vaaliminen tekemisessä. Iloitsen suuresti koulutettavien kehityksestä ja onnistumisista. Lisäksi koulutan kesäisin vepeä. Vepeä olen kouluttanut vuodesta 2018 lähtien.

Kirsi Kivinen
Koulutettavat lajit/kurssityypit: PK ja Toko
Yhteystiedot: 041 4666786 / kirsi.kivinen36@gmail.com
Olen koiraharrastaja Porista. Koirat ovat olleet osa elämääni aina. Aktiivisen harrastamisen olen koirieni kanssa aloittanut reilu 10 vuotta sitten. Treenaan ja kilpailen tavoitteellisesti. Merkittävin saavutukseni on KÄYTTÖVALION arvo palveluskoirien metsäjäljeltä vuonna 2020, nuorella 4 vuotiaalla koirallani. Jäljestäminen niin metsässä kuin pellolla on lähellä sydäntäni. Harrastuksiini kuuluu myös palveluskoirien henkilöetsintä, TOKO ja RALLY-TOKO.
Kouluttajana pyrin huomioimaan koirakot yksilöinä. Tavoitteeni, niin omien kuin muidenkin koirien kanssa, on ohjaajalle työskentelevä iloinen ja onnellinen koira!

Anne Autioniemi
Koulutettavat lajit/kurssityypit: PK ja Perusteet
Yhteystiedot: 044 710 5352 / anne.autioniemi@prizz.fi
Olen ”jo aikuisikäinen”, pitkän linjan koiraharrastaja Noormarkusta. Ensimmäinen koirani, saksanpaimenkoira Meira, muutti meille vuonna 1981. Tavoitteenani oli aluksi kouluttaa se niin, että se olisi verovapaa ja saisi kulkea busseissa. Aika paljon pidemmälle innostus kantoi – Meirasta tuli aikanaan hakuvalio ja seuraavasta koirastani Joksusta jälkivalio. Molemmilla oli myös pelastuskoiran loppukoe.
Kaikkiaan minulla on ollut viisi saksanpaimenkoiraa ja yksi corgi, joiden kanssa olen kisannut metsäjäljellä, haussa ja raunioilla sekä lähinnä corgin kanssa tokossa. Omimpana lajinani pidän kuitenkin jälkeä, jota olen enemmän tai vähemmän harrastanut kaikkien koirieni kanssa.
Tällä hetkellä minulla on 5-vuotias sakemanniuros Saska, joka on valloittava, avoin ja tulisieluinen nuorimies. Sen kanssa tehdään enimmäkseen peltojälkeä, josta sillä on koulutustunnus IFH1. Höntsälajissamme vepessä se nappasi yllättäen viime kesänä ykköstulokset ja siirtyi avoimeen luokkaan. Tietenkin treenataan myös tottista, hiukan myös metsäjälkeä, agilitya ja noseworkiä.
TVA:lla olen kouluttanut lähinnä alkeiskursseja, BH:ta ja metsäjälkeä. Kouluttajana haluan painottaa ennen muuta reiluutta koiraa kohtaan sekä motivaatiota tekemiseen, molemmilla.

Pia Aalto
Suoritetut pätevyydet: Liikkeenohjaaja
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Toko
Yhteystiedot: 040 721 5919 / pia.helin@hotmail.com
Heippa. Olen melkein nelikymppinen koiraharrastaja Noormarkusta. Aloin puuhailla tokon parissa vuonna 2012, chihuahuan Dinan kanssa. Ei niin perinteisen tokokoiran kanssa tuli kisattuakin pari ALO ykköstä.
Nälkä kasvoi syödessä ja halusin oppia lisää. Sekarotuisen kodinvaihtajan, Lunan, kanssa lähdettiin ihan nollista luomaan suhdetta ja helpompaa arkea ja niin toko tempaisi mennessään TK1 ja TK2 verran.
Tällä hetkellä harrastuskaverin virkaa toimittaa bortsupoika Frido. Kisaaminenki ollaan keritty aloittamaan. Tokosta kasassa TK1 ja AVO1 sekä BH. Lisäksi treenaamme palveluskoirapuolelta hakua.
Kouluttajana pyrin olemaan kannustava ja keskityn jokaiseen. Tavoitteena motivoitunut ja iloinen harrastusparivaljakko. Toimin myös liikkurina, joten näet minua usein TVA:n kisoissa.

Liisa Elo
Suoritetut pätevyydet: AVA1, Ratamestari
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Agility ja Perusteet
Yhteystiedot: 041 437 3552 / liisa_elo@hotmail.com
Ensimmäinen, ihan ikioma koirani oli malinoisuros Riko. Rikon kanssa aloitimme heti pennusta toko-treenit. Iän ja kokeilunhalun karttuessa matkaan tarttuivat näyttelyt, agility, rally-toko ja PK-puolelta metsäjälki. Saavutuksiamme ovat TK1, TK2, TK3, RTK1, RTK2, BH, JK1 ja agilityssa kisasimme maksi3-luokassa. Saavutimme agilityssa Satakunnan piirinmestaruuden 2016. Riko jäi valitettavasti selkävaivojen takia eläkkeelle aivan liian nuorena ja pääsi myöhemmin paremmille sekä kivuttomille harrastusmaille.
Harrastuskoirien virkaa toimittavat tällä hetkellä bordercolliet Yoda (FI AVA maksi3) ja Windu (FI AVA&AVA-H maksi3), joiden kanssa tavoitteet ovat pääosin agilityssa. Windun kanssa saavutimme agilityssa Satakunnan yksilöpiirinmestaruushopeaa 2022.
Kouluttajana keskityn koirakon väliseen tunnetilaan ja oikeisiin suoritustapoihin. Tavoitteena on ohjaajalle aktiivinen ja kuunteleva koira, joka haluaa suorittaa annetut tehtävät.

Heidi Särkipaju
Koulutettavat lajit/kurssityypit: PK ja Toko
Yhteystiedot: 044 083 1018 / heidi.sarkipaju@gmail.com
Olen 34-vuotias koiraharrastaja Porista. Koiraharrastus on perheellemme yhteinen harrastus ja kaikki perheen jäsenet treenaavatkin koiriaan omalla tasollaan. Laumaan kuuluu tällä hetkellä 6 koiraa. Koiraharrastus on alkanut perheessämme 2002.
Itse treenaan ja kilpailen 2007 syntyneen bordercollieuroksen kanssa sekä 2014 syntyneet bc uroksen kanssa. Kilpailen tällä hetkellä palveluskoirien hakukokeessa vanhemman koirani kanssa ylimmässä luokassa tavoitteena käyttövalionarvo kesälle 2016 ja treenaan haulla nuorta bc-urosta Meekoa tähtäimenä startata haulla kesällä 2016.. Tokoillut olen Rafikin kanssa FITVA- tunnuksen verran. Haun lisäksi harrastan paimennusta ja perheemme lajivalikoimaan kuuluu PK-jälki, jota harrastaa mieheni Harri Särkipaju sekä toko ja agilitykin tyttäremme toimesta.
Omassa treenaamisessani ja kouluttamisessani painotan ennen kaikkea koiran motivaatiota tehdä ohjaajan kanssa yhdessä töitä korkeassa viretilassa. TVA Pori ry:llä olen kouluttanut TVA:n alkuajoista saakka. Tällä hetkellä koulutan pääsääntöisesti PK-tottisryhmiä.

Hanna Pohjatalo
Koulutettavat lajit/kurssityypit: Rally-toko
Yhteystiedot: hanna.pohjatalo@gmail.com
Olen kultaisiinnoutajiin hurahtanut syntyperäinen noormarkkulainen. Ensimmäisen koirani sain vuonna 2005 ja tällä hetkellä omistuksessani on neljä kultaista. Harrastus- ja kilpailukokemusta minulta löytyy niin tokosta ja rally-tokosta, kuin agilityn, mejän sekä noutajien rodunomaisten lajien parista. Olen myös aktiivinen koiranäyttelyissä kävijä ja kierrän esittämässä kehissä niin omia kuin muidenkin koiria.
Kouluttajana pyrin keksimään joka kurssille uusia ideoita ja haasteita treeneihin. Pidän liikkeiden hiomisesta, mutta tärkeimpänä on iloinen yhteistyö mihin haluan koirakoita kannustaa.
Koulutan TVA:lla rally-tokoa. Rally-tokoa aloin harrastaa eläkelajina Deron kanssa ja siitä tuli vuonna 2018 RTVA.
