TVA:n Touhuhallin uusi matto toteutettiin Karhuseutu ry:n myöntämän ”Koiraharrastusmahdollisuuksien kehittämishanke” – hankkeen muodossa

Karhuseutu ry on myöntänyt TVA Pori ry:lle tukea yleishyödylliseen investointihankkeeseen, jonka teemana on koiraharrastusmahdollisuuksien kehittäminen. Tuki on Euroopan Unionin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahaa, jossa Eurooppa investoi maaseutualueisiin. Tuki myönnettiin TVA Pori ry:n Touhuhallin pohjan uusimiseen, jotta harrastustoimintaa saadaan edesautettua ja kehitettyä.

Myönnettävä tuki ja muu julkinen rahoitus yhteensä on 50 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Kyseinen investointituki mahdollisti Touhuhallin maton uusimisen uuteen ja turvalliseen kumirouhetäytteiseen tekonurmeen sekä toimistokontin kunnostamisen turvalliseksi ja toimivaksi kisojen ja kokeiden toteuttamista varten.

TVA Pori ry:n hallitus näkee saadun rahoituksen erinomaisena asiana, joka mahdollistaa koiraharrastuksen ja sen vaatimien olosuhteiden kehittämisen entistä paremmaksi Porin ja Satakunnan alueella. Yhdistysten talous harvoin mahdollistaa suuret investoinnit, mutta Karhuseutu ry:n myöntämä Leader-tuki on erinomainen tapa mahdollistaa tarvittavat investoinnit.

Lisätietoja hankkeesta:
Johanna Lehto, PJ
johanna.lehto90@gmail.com

Heidi Särkipaju, Sihteeri
heidi.sarkipaju@gmail.com